Anssi Tikanmäki kiinnostui elokuvamusiikista 70-luvun vaihteessa. Aiemminkin Tikanmäki oli jo kuullostellut monien, niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin elokuvien musiikkiraitoja, mutta lopulta Ennio Morriconen säveltämä musiikki elokuvaan "Hyvät, Pahat ja Rumat" antoi kipinän, joka jäi kytemään.
Tuosta hetkestä kymmenisen vuotta myöhemmin Tikanmäki saattoi itse aloittaa elokuvamusiikin teon, kun suomalaisen uuden polven ja uuden elokuvan voimahahmot Mika ja Aki Kaurismäki pyysivät häntä tekemään musiikin Mikan ohjaamaan ja Akin kirjoittamaan elokuvaan "Arvottomat" (1982). Arvottomat oli lähtölaukaus uudelle suomalaiselle elokuvalle.
Sittemmin Anssi Tikanmäki on säveltänyt musiikin useisiin veljesten elokuviin, etenkin Mika Kaurismäen ohjauksiin, kuten "Klaani", "Rosso", "Cha cha cha" ja "Paperitähti". Myös joukko muita ohjaajia, kuten Anssi Mänttäri on ollut kiinnostunut Tikanmäen tavasta luoda elokuvan sävelmaailmaa.
Kotimaisten alkuperäistuotantojen ohella Tikanmäki on säveltänyt musiikkia myös useisiin vanhoihin mykkäelokuviin, ja esittänyt niitä oman filmiorkesterinsa kanssa.
Tikanmäen toistaiseksi mittavin elokuvasävellystyö on 1999 valmistunut ja Berliinin Elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Aki Kaurismäen ohjaama mykkäelokuva "Juha". Anssi Tikanmäen säveltämä Juha -elokuvan musiikki on merkkipaalu suomalaisen elokuvamusiikin saralla. Aki Kaurismäen ohjaamassa perinteisessä ja aidossa mykkäelokuvassa musiikki nousee merkittävämpään rooliin kuin tavallisissa elokuvissa.
Juhan musiikista on olemassa kaksi sovitusta: musiikin voi kuulla joko studioversiona tai live-esityksenä. Mm. Berliinin ensi-illassa mykkäelokuvien säveltämiseen erikoistunut orkesteri Anssi Tikanmäki Filmorchestra soitti elävän säestyksen elokuvaan.
Juhan musiikki on herättänyt myös kansainvälisesti huomiota. Se oli ehdokkaana Saksassa Bonnin elokuvamusiikin festivaaleilla nimekkäässä seurassa (mm. Hans Zimmer: "The thin red line", Philipp Glass: "Kundun", Lalo Schifrin: "Tango" ) kansainvälisen elokuvamusiikkipalkinnon saajaksi. Anssi Tikanmäki Filmorchestra ja Juha on ollut kysytty vierailija elokuva- ym. festivaaleilla ympäri Eurooppaa.

Tikanmäki on palkittu Jussi-patsaalla Mika Kaurismäen elokuvan "Klaani" musiikista. Valtion elokuvataidepalkinnon Tikanmäki sai niinikään Mikan ohjaamasta elokuvasta "Rosso".
Alla listaa Tikanmäen säveltämistä elokuvista:
|